Seminaareja ja sardiineja

Tuntuuko Sinusta koskaan siltä, että seminaareissa istumasi aika kuluu hukkaan? Lukuisten seminaarikokemusten jälkeen uskallan väittää, että useimpien seminaarien anti mahtuu sardiinipurkkiin. Esitelmöitsijä toisensa perään vetäisee oman shownsa hyvin tai huonosti, miten milloinkin. Sitten ilmoitetaan keskustelu alkavaksi -ja päättyväksi. Jokunen ehkä kysyy jotain, muutama kommenttikin voi tulla, mutta suurin osa kuulijoista istuu omissa mietteissään.
Rahaa seminaarien järjestelyihin on ehtinyt kulua runsaasti, mutta tulosta harvoin kukaan mittaa. Jos seminaarin tavoitteena on pelkästään esittäjien erinomaisuuden esilletuominen, siinä toisinaan onnistutaan. Mutta onko se järkevä tavoite? Eikö tärkeämpää olisi, että kuulijat oppisivat jotain uutta, kenties jopa saisivat uusia oivalluksia yhdistellessään uusia asioita aiempaan "tietolaariinsa"? Tämä ei kuitenkaan toteudu sillä asenteella, että esiintyjä on aiheen ainoa asiantuntija, kuulijoista viis. Usein salissa istuu lukuisa joukko asiantuntijoita, joiden tiedot ja taidot kannattaisi ottaa huomioon. Jos vaikka esiintyjien puheenvuoroja lyhennettäisiin radikaalista niin, että sanoma pitää oikeasti tiivistää ytimekkäästi. Tai voisiko jokaisen esiintyjän velvoittaa huomioimaan kuulijat ja heidän taustansa? Entä käyttämään osallistavia ja aktivoivia menetelmiä? Kuulijoitten aktivointi ei ole mahdotonta suurellekaan joukolle luennoitaessa, se on pikemminkin asennekysymys.
Yritykset ja organisaatiot, tarkistakaa, millaisiin seminaareihin ja koulutukseen varojanne käytätte. Ryhdytään järjestämään kuulijaystävällisä seminaareja, joiden jälkeen tieto saattaa muuttua toiminnaksi -ja jotain uutta voi tapahtua!

Vastuu työhyvinvoinnista kuuluu kaikille

Työhyvinvoinnin kehittäminen edistää työssä jaksamista ja parantaa mahdollisuuksia pysyä pitempään työelämässä. Tämän Kunnallisen työmarkkinalaitoksen Työhyvinvointi-sivustolta bongattun väitteen varmasti kaikki asiaa vähänkin pohtineet allekirjoittavat. Toinen juttu sitten on, onko oikeasti välttämätöntä saada ihmiset pysymään pitempään työelämässä -suurin osa työntekijöistä kun ei sitä itse tunnu haluavan.
Vaan kenen on vastuu työhyvinvoinnista ja sen kehittämisestä? Edellä siteerattu työmarkkinalaitos jaottelee vastuun siten, että henkilökohtaisen terveyden vahvistaminen, liikunta, elintavat ja asenteet olisi työntekijän omalla vastuulla. Työpaikalla ja työaikana kehitettäväksi sopisi paremmin johtaminen, esimiestyö, osaaminen ja muutoskykyisyyden kehittäminen. Työterveyshuollon rooli kokonaisuudessa jää usein korjaavaksi ja nousee tärkeämpään osaan vasta silloin, kun henkilön työkyky on jo selvästi alenemassa.
Olen kuitenkin toista mieltä työnantajan ja esimiesten roolista henkilökohtaisen (työ)-hyvinvoinnin edistämisestä. Eiköhän yksittäisen työntekijän huonon kunnon tai runsaan ylipainon ja siitä aiheutuvien sairauksien vaikutus työstä poissaoloon ja sairastavuuteen sekä työtehoon ole sen verran suuri, että myös työnantajan sopisi kantaa asiasta huolta. Entäpä yhdenkin työntekijän negatiivisen suhtautumisen vaikutukset työilmapiiriin: olisiko hyödyllistä ohjata ja opastaa työyhteisöä ja sen jäseniä itsensä kehittämiseen ja parempaan vuorovaikutukseen?
Toivon todella, että työnantajat ymmärtäisivät vastuunsa ja näkisivät hyvinvointikoulutuksen, liikuntamahdollisuuksien tarjoamisen ynnä muut tukitoimet voimavarana yrityksen kehittämisessä. Hyvinvoivat työntekijät tuottavat paremmin ja hyvinvoiva työyhteisö on vetovoimainen yksikkö myös uusia työntekijöitä rekrytoitaessa. Koulutustarjontaan kannattaa suhtautua kriittisesti ja valita sieltä oikeiden asiantuntijoiden tarjoamaa koulutusta, jossa koulutuksen laatuun on panostettu. Parhaan tuloksen tarjoaisivat pitkäkestoiset useamman jakson sisältävät koulutukset, joissa mahdollisesti on myös välitehtäviä tai muta vuorovaikutusta kouluttajan kanssa. Netin kautta tapahtuvakin koulutus voi sisältää vuorovaikutusta, kun se on hyvin suunniteltu ja toteutettu. Sehän on sitä nykyaikaa!

Selviä hengissä työelämässä

Työelämästä pitäisi selvitä hengissä ja mielellään myös suht täysissä sielun ja ruumiin voimissa, sillä elämää on vielä eläkeiän jälkeekin. Monella työpaikalla meno on kuitenkin niin hektistä ja uuvuttavaa, että tämä tavoite ei välttämättä täyty. Lomakaan ei tahdo aina riittää rentoutumiseen, saati viikkovapaat sun muut, mikäli kaikilla niitä edes oikeasti on.
Mielleyhtymä tämän blogin aiheeseen syntyi, kun yhteistyökumppanini Heidi Paleduxista heitti, että nykyään ei saa edes tupakkataukoja pitää. Vastustan jyrkästi tupakointia, mitä mieltä useimmat tupakoivatkin tuuntuvat olevan, haluaisihan 95% tupakoivista loptettaa polttamisen, jos pystyisi. Kyse ei nyt kuitenkaan ole tupakoinnista, vaan taustalla piilevästä isoveli valvoo-ajattelusta. Työajan katsotaan kuuluvan kokonaan työnantajalle, ja kaikkia taukoja, facebook-vierailuja, "turhaa" keskustelua työtovereiden kanssa jne. pidetään pahana.
Pitäisi kuitenkin muistaa, että ihminen ei ole kone. Pystymme keskittymää yhteen asiaan vain noin 1,5 tuntia kerrallaan, sitten keskittyminen herpaantuu. Työssä tämä tarkoittaa sitä, että työteho takuuvarmasti laskee. Elimistömme ja myös aivomme tarvitsevat taukoja toimiakseen kunnolla. Jos lihaksia ei välillä elvytä liikuttelemalla itseään, seurauksena on kipuja ja kolotusta selässä ja niskassa. Samalla tavoin toimivat aivotkin: verenkiertoa elvyttämällä aivot saavat lisää happea ja toimivat paremmin.
Sitä paitsi vanha totuus on, että luovuus kukoistaa levossa. Yritäpä sressitilassa keksiä uusia luovia ratkaisuja ongelmiin -ei onnistu ainakaan helposti. Sen sijaan lenkillä tai laiturin nokassa onkiessa voi mieleen putkahdella mitä merkillisimpiä ajatuksia, joista jotkut voisivat olla toteutuskelpoisiakin. Työpaikoilla tämä tarkoittaisi sallivampaa tapaa tehdä työtä ja pitää taukoja kukin omalla tavallaan ja omaan tahtiinsa. Liukuhihnamaisessa työssä tarvitaan yhteisiä järjestelyjä, jotta tauot toteutuisivat, mutta mahdotonta työn järkevämpi jaksottaminen ei ole missään. Sallitaan siis luova laiskuus myös työpaikalla -ja työteho kasvaa!