Seminaareja ja sardiineja

Tuntuuko Sinusta koskaan siltä, että seminaareissa istumasi aika kuluu hukkaan? Lukuisten seminaarikokemusten jälkeen uskallan väittää, että useimpien seminaarien anti mahtuu sardiinipurkkiin. Esitelmöitsijä toisensa perään vetäisee oman shownsa hyvin tai huonosti, miten milloinkin. Sitten ilmoitetaan keskustelu alkavaksi -ja päättyväksi. Jokunen ehkä kysyy jotain, muutama kommenttikin voi tulla, mutta suurin osa kuulijoista istuu omissa mietteissään.
Rahaa seminaarien järjestelyihin on ehtinyt kulua runsaasti, mutta tulosta harvoin kukaan mittaa. Jos seminaarin tavoitteena on pelkästään esittäjien erinomaisuuden esilletuominen, siinä toisinaan onnistutaan. Mutta onko se järkevä tavoite? Eikö tärkeämpää olisi, että kuulijat oppisivat jotain uutta, kenties jopa saisivat uusia oivalluksia yhdistellessään uusia asioita aiempaan "tietolaariinsa"? Tämä ei kuitenkaan toteudu sillä asenteella, että esiintyjä on aiheen ainoa asiantuntija, kuulijoista viis. Usein salissa istuu lukuisa joukko asiantuntijoita, joiden tiedot ja taidot kannattaisi ottaa huomioon. Jos vaikka esiintyjien puheenvuoroja lyhennettäisiin radikaalista niin, että sanoma pitää oikeasti tiivistää ytimekkäästi. Tai voisiko jokaisen esiintyjän velvoittaa huomioimaan kuulijat ja heidän taustansa? Entä käyttämään osallistavia ja aktivoivia menetelmiä? Kuulijoitten aktivointi ei ole mahdotonta suurellekaan joukolle luennoitaessa, se on pikemminkin asennekysymys.
Yritykset ja organisaatiot, tarkistakaa, millaisiin seminaareihin ja koulutukseen varojanne käytätte. Ryhdytään järjestämään kuulijaystävällisä seminaareja, joiden jälkeen tieto saattaa muuttua toiminnaksi -ja jotain uutta voi tapahtua!